keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kesäpäivä Suokissa.

Ennen, ku käyn läpi viimeiset Berliini-kuvat, palataan hetkeksi takas kuukausi ajassa taaksepäin kesäiseen suokkipäivään. Jotenkin jääny nää kuvat laittamatta (kuten myös monilta muilta kesäpäiviltä hups).

Juhlistettiin siskon synttäreitä eräs kaunis heinäkuinen sunnuntai, aloitettiin päivä Pasificon brunssilla, josta sitten lähdettiin Suomenlinnaan viettämään kaunista päivää.


Nyt, ku ulkona alkaa olla harmaata ja sateista, näiden kesäkuvien katteleminen saa menneen kesän tuntumaan niin kaukaiselta.. 


Mä tykkään ihan mielettömästi tommosista perheen kesken vietettävistä päivistä. Näin vanhemmiten sitä porukoiden ja siskon kanssa vietettyä aikaa osaa arvostaa jotenkin ihan eri tavalla kuin mitä esimerkiksi joskus teiniaikoina, vaikka aina se on ollut mulle tärkeetä. <3 

2 kommenttia: