Rauhasta hulinaan.

Jouluähkyt vedetty. Se on jännä, miten joulua ennen sitä odottaa niin innolla, mutta samantien kun joulu on menny ohi, se tuntuu tulevan korvista ulos. Huh nopeasti pois joulujutut. Aika muokata kodista taas normaali ja alkaa valmistautua uuden vuoden ja uusien kujeiden ja mahdollisuuksien vastaanottoon. Vaikka joulu on jo ohi ja oonkin jo ihan täynnä sitä, tässä silti vielä vähän fiilistelyjä mun jouluaatosta.

Menin eilen töihin vajaan kahden viikon tauon jälkeen. Kamala mikä ahdistus iski, kun astuin dösästä Kampissa ulos ja lähin sukkuloimaan ihmisten sekaan. Ihan kamalasti ihmisiä. Joulun aikaan sitä tottuu olemaan turvassa kotopesässä läheisten ympäröimänä, joten kylläpä tuntu oudolta yhtäkkiä nähdä hirveästi muita ihmisiä. Ja oikeasti ihan hirveästi. Tuli semmoinen olo, että en halua olla yhtään sosiaalinen enkä varsinkaan katsoa ketään silmiin saatika kommunikoida jonkun tuntemattoman kanssa. (Toi toive ei kuitenkaan ollut ihan pian toteutumassa, sillä töissä oli odotettavissa kamala kiire ja hui asiointia ja keskustelua tuntemattomien kanssa) Huh. Kävelin ajatuksissani ja ahdistuksissani, kunnes yhtäkkiä huomasin, että joku oli mun edessä ja katsoi muhun päin. Taisipa jotain vilkuttaakin. Oi ystävä! Tuolla ihmisten seassa kamalassa massassa oli ystäväni H. Kylläpä tuli helpottava olo nähdä tuttu naama ihmismuurahaisjoukon keskellä, ja ihan odottamatta vielä. Kivoja kohtaamisia tuommoiset. Juteltiin hetki ja jatkoin matkaa töihin. 

Nyt tää kuulostaa siltä, kun kokisin jotain ihmisjoukkoahdistuskohtauksia. Ei nyt sentään kuitenkaan. Mutta kyllä se silti oli aikamoinen shokki. Rauhasta hulinaan. Kamala kontrasti siinä hui. 

Huomenna ois tarkoitus lähteä äipän kanssa aleostoksille. Pitää varmaan alkaa jo nyt henkisesti valmistautuu siihen hulinaan.

Details.

Tänään on hyvä olla. Huomaan, miten joulumieli alkaa hiipiä tän naisen päähän ja ajatuksiin. Oon viettäny nyt useamman päivän kotona kipeenä. Olo alkaa vihdoin parantua. Ehkä paranen sopivasti jouluksi. 

Tänään on vuoden lyhin päivä. Tästä eteenpäin päivät minuutti minuutilta pitenee. Ah ihanaa. 

Tänään musta tuli kandi. Virallisesti. Yliopistolla olis tänään ollut valmistujaistapahtuma, mutta en viiti mennä sinne ku en oo viel täysin terve. Mutta menin tai en, oon silti nyt virallisesti kandi! Todellisuudessa oon ollut jo puolisen vuotta, mutta nyt oon vasta saanut vietyä liput ja laput opintotoimistoon valmistumista varten. :D Ei tätä kandiksi valmistumista koitenkaan arvosta niin paljon, kuin ehkä pitäisi. Tää tuntuu todellisuudessa vaan välietapilta, koska opinnot jatkuu kuitenkin. 

Jumi.

Eilen mä tein sen, varasin lentoliput Ausseihin! Nyt se on sitten varmaa. En tiedä, miten selviän yksin noista lentomatkoista, en oo ikinä lentäny yksin (oon siis aina joka kerta vaan seurannu kentällä mun kanssamatkustajia ku pieni koiranpentu, tietämättä aina tarkkaan, mihin suuntaan pitää mennä), en oo ikinä lentäny Euroopan ulkopuolelle, enkä oo ikinä joutunut tekemään vaihtoa lennon aikana. Jep, oon ihan uuvatti, mitä noihin asioihin tulee. Ja mä oon tosiaan kyllä lentäny hyvin paljon. En oo mikään lentokonealoittelija, mutta kun mä oon aina matkustanu sellaisten ihmisten kanssa, jotka on ollu niin kovin hyvin perillä kaikesta, niin mun ei sitten ole tarvinnut olla. Lisäksi tosiaan mun lennot on ollu aina suoria lentoja kohteeseen ja sitä rataa. Lisäksi oon viime vuosien aikana alkanu vähän pelkäämään lentämistä. Erityisesti nousuja ja laskuja. Niin ja ilmakuopatki on vähän pelottavia, jos niitä sattuu olemaan pahasti matkan varrella. Ja jotenkin uskon, että pitkänmatkanlennolla noita pomppuja voi tulla vähän enemmän kuin pienillä 4-5 tunnin mittaisilla lennoilla. Tuun siis varmaan puristamaan vieressäistujien kädet sinisiksi matkan aikana. Apua. Tosta (jo pelkästä matkanteosta) tulee suuri seikkailu mulle. 

Tänään on päivä menny täydellisissa jumimerkeissä. Oon edelleen kipeenä ja tulehdusarvotki koholla. Yskeskelen keuhkojani irti ja olen hajamielinen ja uninen. Mulla kävi esimerkiksi aamulla seuraava hajamielisyyden todistava insidentti. Olin keittiössä ja päätin keittää vettä, jonne lisäisin hunajaa. Meillä on kotona kans ihanan isoa mukia, joista on kiva juoda, koska sinne mahtuu niin paljon. Huomasin, että toinen niistä on likaisena pöydällä. Otin kaapista toisen esille ja laitoin pöydälle. Samalla keksin, että laitan tiskikoneen pyörimään. Ängin sinne kaikki likaiset pöydälle jääneet astiat. Laitoin koneen päälle. Muistin, että se hunajavesiprojekti jäi kesken. Katsoin pöydällä olevaa isoa mukia. Se oli se likainen! Laitoin koneeseen sen puhtaan. Tyypillistä. Welcome to my life. Tämmösiä pieniä tähtihetkiä mulla tapahtuu jatkuvasti. :D 

Mut joo, ei mua ihan hirveesti haittaa tää kipeenä oleminen. Tuleepahan rauhoituttua.

Nyt telkkarista alkaa Miss universum 2015. Nyt on kyllä niin hömppää, että täytyy katsoa. Huomisiin!

Salainen lampi ja taikametsä.

Selailin eilen kuvia, jotka oli jääneet yhdeltä kesäiseltä päivältä järkkärin kätköihin. Se oli se yksi ja ainoa päivä, kun mä muistin viime kesänä ottaa kameran mukaan. Käytiin eräänä ihanana lomapäivänä tuon herrulin kanssa Espoon ytimessä mutkikkaiden teiden takana olevan salaisen lammen luona. Lammelle johti pitkä ylämäkipolku. Se lampi tuntu olevan niin hornan tuutissa mielettömässä kätkössä, että luulin, et siel ei olisi ketään. Siltikin sinne oli löytäny yllättävän moni ja kaikki parhaat aurinkopaikat oliki menny. Siitä huolimatta toi paikka oli tosi ihana. En nyt muista sen paikan nimeä, enkä välttämättä edes kertoisi, vaikka muistaisin. Se on salaisuus. ;)

Hitsi nyt ois kiva päästä jonneki metsän siimekseen, kuten vaikka Nuuksioon, samoilemaan kameran kanssa. Tää on selvästi ihan uusi puoli mussa, metsämimmu. Lampimimmu. Metsälampimimmu. Tykkään myös kamalasti nimestä Nuuksio. Ihana nimi. Sanonpa vaan. Mut ei ole Nuuksiossa toi salalampi. 

Vietän tänään sairaspäivää. Sain eilen illalla ihan kamalan flunssan. Siitä on vähän aikaa, kun viimeks iskeny noin voimakkaasti. Edes erinäiset paperitupot ja nenään tungetut tampoonit ei saanut mun niagaranenää rauhottumaan. Very classy. Yöki meni erittäin mukavasti heräillen kymmenen minuutin välein toteamaan et jep, vieläkin sama tilanne. Näin myös paljon tosi erikoisia unia noiden kymmenen minuutin unijaksojen aikana. Olin muun muassa aika paljon töissä. 

Tänään oon ottanu aika iisisti, katoin tossa muun muassa nauhalla olleen leffan Aavikon kukka. Tykkäsin. Itse asiassa tosi paljon. Sain myös imuroitua ja pyyhittyä pölyjä. Se onkin ollu tän päivän aktiivisin osuus. Kiinnostavaa, eikös? :D Meni näin muuten päivän suunnitelmat vähän uusiks. Tää johtaa nimittäin nyt siihen, että ens viikolla teen paniikkiostoksia, ku vikat jouluostokset menee niin viime tippaan. Noh, eipä se mitään. Paniikkiostoksiin on totuttu. Ainiin katoin tänään myös lentoja ausseihin A:ta tapaamaan. Hui apua. Huomenna ostan varmaan ne lennot ja sit mun reissu on varma nakki. Uulalaa ja kääk. Pelottaa toi yksin matkustaminen täältä maapallon toiselle puolelle. Siitä tulee jännää. Mut odotan niin innolla sitä, että pääsen alkukeväästä tekemään jotain ihan huisin uutta mulle ja näkemään jotain ihan mieletöntä, ja tietenkin moikkaamaan A:ta <3 Jee jihuu. 

Seuraavaks päivässä on vuorossa ruoka, eilinen kermainen jauhelihavuokahässäkkä. Nams. Oikeesti nams, vaikka onkin (melkeen kokonaan) itse tekemäni. ;)  

Joulufiilistä kotona.

Mulle on ihan kamalan tärkeää, että kotona on hyvä tunnelma. Täytyy olla kynttilää ja tyynyä ja kaikenlaista tilpehööriä. Täytyy kuitenkin tämän sanottuani myöntää, että meillä ei oo kyllä palanut sisällä yksikään oikea kynttilä, ettei toi kisuli mene ja kärväytä viiksiänsä. Löydettiin ihan ruokakaupasta tommosia led-valolla toimivia tuikkuja, jotka ajaa kynttiläasian ihan tarpeeksi hyvin. Ne jopa välkehtii, ihan huikea keksintö!

Kuitenkin, takas tohon tunnelma-asiaan. Erityisesti jouluaikaan noita tilpehöörejä ja valoja täytyy olla kaksinkertaisesti normaaliin verrattuna. Miten sitä muuten tietää, että joulu on tuloillaan? No joku kuusi vois tietysti olla aika selvä joulun merkki, mutta meillä ei semmosta ainakaan toistaiseksi oo ollut. Kunnes tähän huusholliin pamahtaa kuusi, kynttilät tuovat joulun.

Mä kaivoin tänään ekaa kertaa ikuisuuksiin vanhan rakkaan järkkärini kaapin kätköistä. Oi mikä tunne. Ja oi mikä ikävä sitä olikaan ollut. Siellä oli jopa parit metsäkuvat viime kesältä, en muistanutkaan, että oon heilunu kesällä yhden iltapäivän ton kameran kanssa. 

Siinäpä vähän meiän kodin tänhetkisiä fiiliksiä. <3