Rauhasta hulinaan.

Jouluähkyt vedetty. Se on jännä, miten joulua ennen sitä odottaa niin innolla, mutta samantien kun joulu on menny ohi, se tuntuu tulevan korvista ulos. Huh nopeasti pois joulujutut. Aika muokata kodista taas normaali ja alkaa valmistautua uuden vuoden ja uusien kujeiden ja mahdollisuuksien vastaanottoon. Vaikka joulu on jo ohi ja oonkin jo ihan täynnä sitä, tässä silti vielä vähän fiilistelyjä mun jouluaatosta.

Menin eilen töihin vajaan kahden viikon tauon jälkeen. Kamala mikä ahdistus iski, kun astuin dösästä Kampissa ulos ja lähin sukkuloimaan ihmisten sekaan. Ihan kamalasti ihmisiä. Joulun aikaan sitä tottuu olemaan turvassa kotopesässä läheisten ympäröimänä, joten kylläpä tuntu oudolta yhtäkkiä nähdä hirveästi muita ihmisiä. Ja oikeasti ihan hirveästi. Tuli semmoinen olo, että en halua olla yhtään sosiaalinen enkä varsinkaan katsoa ketään silmiin saatika kommunikoida jonkun tuntemattoman kanssa. (Toi toive ei kuitenkaan ollut ihan pian toteutumassa, sillä töissä oli odotettavissa kamala kiire ja hui asiointia ja keskustelua tuntemattomien kanssa) Huh. Kävelin ajatuksissani ja ahdistuksissani, kunnes yhtäkkiä huomasin, että joku oli mun edessä ja katsoi muhun päin. Taisipa jotain vilkuttaakin. Oi ystävä! Tuolla ihmisten seassa kamalassa massassa oli ystäväni H. Kylläpä tuli helpottava olo nähdä tuttu naama ihmismuurahaisjoukon keskellä, ja ihan odottamatta vielä. Kivoja kohtaamisia tuommoiset. Juteltiin hetki ja jatkoin matkaa töihin. 

Nyt tää kuulostaa siltä, kun kokisin jotain ihmisjoukkoahdistuskohtauksia. Ei nyt sentään kuitenkaan. Mutta kyllä se silti oli aikamoinen shokki. Rauhasta hulinaan. Kamala kontrasti siinä hui. 

Huomenna ois tarkoitus lähteä äipän kanssa aleostoksille. Pitää varmaan alkaa jo nyt henkisesti valmistautuu siihen hulinaan.